lauantai 24. tammikuuta 2015

Kisoissa Lahnajärvellä - Juuso

Viime viikonloppuisista Säkylän Pyhäjärven kilpailuista ei oikein riittänyt innostusta kirjoittaa, joten kirjoitetaan nyt tämänpäiväisistä kisoista Suomusjärven Lahnajärvellä Salossa.

Heti kisapaikalla huomasin unohtaneeni liukuesteet saappaanpohjista kotiin, joten vähän jännitti, tulisiko jäällä juoksemisesta mitään nyt, kun päälle oli satanut vielä pieni kerros lunta. Onneksi pelkoni osoittautui turhaksi ja jäällä oli oikein hyvä pito.  Lähdimme Ollin kanssa kisaeskukselta vasemmalle, järven pohjukkaan. Jälleen miltei koko muu porukka lähti täysin vastakkaiseen suuntaan, kuten viime vuonna samalla järvellä järjestetyssä PM-pilkissä.



Aloitin pilkinnän kupari-hopeisella 40 mm Saukolla siimatapsilla. Heti ensimmäinen reikä antoi jokusen ahvenen. Ensimmäinen oli noin 30 g ja loput Lahnajärven perus kokoluokkaa eli 5-10 g. Kairailin vielä muutaman reijän tähän pieneen lahdukkaan ja sitten lähdin etenemään sitä rantaa pitkin kisakeskusta kohti. Olli oli tässä kohtaa jo siirtynyt vastarannan puolelle, samoin pari muuta nuorta, jotka aloittivat kanssamme samalta alueelta. Yhden rannalla olevan mökin laiturin edestä sain pari hyvää, ehkä 30 kalan putkea, Kala oli samaa kokoluokkaa, tosin yksi noin 40 g ahven tuli joukkoon. Tässäkin kohtaa alkoi hiljenemään ja pian, kun pari nuorta tuli viereeni kairailemaan, päätin juosta vastarannalle. Kalaa löytyi täältä tasaisemmin kuin toiselta rannalta. Jokainen avanto antoi kalaa, tosin ei ihan niin pitkiä putkia.

Kun tätä reunaa oli tarpeeksi rei`itetty ja syönti tuntui hiipuvan, juoksin takaisin aloitusrannalle. Sieltäkään ei kalaa enää oikein löytynyt, vain muutamalta avannolta löysin pieniä putkia. Lopuksi puoleksi tunniksi juoksin vielä takaisin toiselle rannalle ja sain vielä joitakin yksittäisiä kaloja reikää kohden.

Minulla oli kalaa 2570 g ja voitin sillä tuloksella alle 18 v. sarjan, jossa oli lisäkseni kaksi muuta osallistujaa, Olli mukaan lukien. Olin tulokseeni ihan tyytyväinen. Yleisen sarjan voittotulos oli kuutisen kiloa.

Huomenna kisataan taas Pyhäjärven jäillä, ja hiukan jännittää, kun kyseessä on vielä melko tärkeä kisa, sillä se ratkaisee seuramme jäsentenvälisen kilpailun.

Tässä vielä linkki Ollin kirjoitukseen samasta kisasta:
http://voittosaalis.blogspot.fi/2015/01/kilpailu-lahnajarvella-241-olli_24.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti